keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Ilmanpainevyöhykeet ja tuulet



Ilmanpainevyöhykkeet

Väli-Amerikka sijaitsee päiväntasaajan matalapaineen ja hepoasteiden korkeapaineen välissä. Nämä korkeapaineet syntyvät, kun päiväntasaajalla ilma nousee auringon lämmittämänä, kääntyy troposfäärissä kohti napoja ja jäähtyessään laskeutuu hepoasteille.
  Auringon säteilyä tulee kohtisuoraan lähes koko vuoden ajan päiväntasaajalle, jolloin tropiikin alue lämpenee muita alueita enemmän ja sinne syntyy pysyvä matalapaineen alue.
   Tammikuussa Päiväntasaajan matalapaine mutkittelee Väli-Amerikan eteläpuolelta. Pohjoisen hepoasteiden korkea on silloin etelämpänä ja näinollen vaikuttaa alueen pohjoisosissa tuoden kuivaa ilmaa. Heinäkuussa taas päiväntasaajan matala tuo oikeastaan koko alueelle kosteampaa ilmaa.

Planetaariset tuulet

planetaariset tuulet (google kuvat)
Planetaarisista tuulista Väli-Amerikkaan puhaltaa koillispasaati pohjoisen hepoasteiden korkeapaineesta ja alueen alaosiin myös kaakkoispasaati etelän hepoasteiden korkeapaineesta. Päiväntasaajan matalan ja hepoasteiden korkean ilmanpainerot pyrkivät tasoittumaan maanpinnalla. Tällöin syntyy nämä pysyvät, yhteen suuntaan puhaltavat planetaariset tuulet.

Vaikutukset ilmastoon

Väli-Amerikassa on suhteellisen kosteaa ympäri vuoden päiväntasaajan matalapaineen läheisyyden vuoksi. Tammikuun kieppeillä on kuivempaa.

Paikallistuulet

Väli-Amerikan merenläheisen sijainnin takia aluella on maa- ja merituulia. Päivällä aurinko lämmittää maa-aluetta synnyttäen matalapaineen, jolloin tuulee mereltä maalle. Yöaikaan maa jäähtyy vesialuetta nopeammin ja tuuli kääntyy maalta merelle. Maatuuli on kuitenkin heikkoa yöaikaan.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Lämpövyöhykkeet





Suurin osa Väli-Amerikasta on kuumalla lämpövyöhykkeellä eli tropiikilla. Tällöin kylmimmän kuukauden keskilämpötila ylittää +18 astetta celsiusta.Tropiikissa tulosäteily on lähtösäteilyä suurempaa josta kuumuus johtuu. Pieni osa Meksikoa taas ei kuulu alueen valtavyöhykkeeseen, vaan subtropiikkiin eli lämpimään vyöhykkeeseen jolla kylmin kuukausi on 10-18 astetta celsiusta.
    Väli-Amerikan kuumuus johtuu pääosin sijainnista lähellä päiväntasaajaa. 
Myös meren läheisyys vaikuttaa lämmittävästi, erityisesti lämmin Päiväntasaajanvirta, joka virtaapäiväntasaajalta kohti Karibianmerta.
merivirrat (google kuvat)

Subtrooppinen alue Meksikossa johtuu korkeuseroista, sillä alueella sijaitsee Sierra Madren vuoristo,joka myös estää kylmää Kalifornianvirtaa viilentämästä aluetta. Korkealla on siis kylmempää.


Sierra Madren vuoristo Meksikossa (goolge kuvat)

Sierra Madren vuoristo kartalla (google kuvat)





Valaistusvyöhykkeet

Väli-Amerikassa on kahta eri valaistusvyöhykettä. Suurimmaksi osin se on tropiikin alueella, mutta Meksikon pohjoisosat ovat keskileveyksillä.
  Vuorokausi- ja vuositasolla valon sekä hämärän määrä on suht tasainen alueen ollessa juuri päiväntasaajan pohjoispuolella. Talvella valoisa aika päivässä on siis vain vähän lyhyempi kuin kesällä.



valaistusvyöhykkeet (google kuvat)

tiistai 7. lokakuuta 2014

Aikavyöhykkeet

Väli-Amerikan alueella on muutama eri aikavyöhyke. Itäisissä osissa aikavyöhyke on UTC -4½ tai -5. Keskivaiheilla on UTC -6 ja Länsiosissa UTC-7 tai -8.
  Esimerkiksi Lontoossa kellon ollessa 15.00, on Väli-Amerikassa kello 10.30-7.00. Suomella ja Väli-Amerikalla aikaeroa on noin 10 tuntia. Luonnollisesti kellon ollessa n. 12.00 Väli-Amerikassa, toisella puolella maapalloa Kiinassa kello on n. 00.00.

aikayöhykkeet (google kuvat)

torstai 2. lokakuuta 2014

Johdanto

yleistä

Tämä blogi on luotu maantieteen kurssityötä varten. Blogia kirjoittaa vain minä, eli Aada Heikkilä.
  Valitsin alueekseni Väli-Amerikan, tosin saaria en ota juuri huomioon. Alueeseeni kuuluu pienen pieni osa Yhdysvaltoja, Meksiko, Guatemala, Belize, Honduras, El Salvador, Nicaragua, Costa Rica, Panama, suurin osa Kolumbiaa, lähes koko Venezuela ja pieni osa pohjois Brasiliaa ja Ecuadoria.. Näissä maissa puhutaan pääasiassa espanjaa ja alue on Latinalaista Amerikkaa. Alueella on tulivuoria ja tuliperäisiä saaria sekä hurrikaaneja. Monet ihmiset työskentelet plantaaseilla, joilla kasvatetaan vain yhtä tuotetta. Kahvi, banaanit ja sokeri on tärkeimpiä maataloustuotteita. Tärkeimpiä luonnonvaroja ovat öljy, maakaasu ja arvometallit. Väli-Amerikassa on suuret tuloerot ihmisten välillä.

sijainti


kuvassa koko amerikan manner (google kuvat)

Alueen pohjoisraja kulkee leveyspiirillä 30 pohjoista leveyttä ja eteläraja päiväntasaajalla. Itäraja on pituuspiirillä 60 läntistä pituutta ja länsiraja pituuspiirillä 120 läntistä pituutta. Alue sijaitsee siis läntisellä pallonpuoliskolla Yhdysvaltain eteläpuolella Atlantin valtameren ja Tyynen valtameren välissä.

alue maapallolla (google kuvat)